Pohjois-Suomen Rakennusklusteri ry ja YTR järjestivät yhdessä 15.11.2023 Rakentajapäivän 2023 Kotkantien Kampuksella Oulussa. Tilaisuuden avasi ja juonsi Pohjois-Suomen Rakennusklusterin ry:n hallituksen puheenjohtaja ja YIT:n aluejohtaja Marko Palonen. Ohjelmassa oli puheenvuoroja pohjoisen alueen vaikuttajilta kuten Oulun kaupunginjohtaja Seppo Määtältä ja Oulun yliopiston Rakennus- ja yhdyskuntatekniikka osaston johtajalta Pekka Leviäkankaalta. Terveisiä etelänpää toi Tampereen yliopiston rakennetekniikan professori Mikko Malaska. Mielenkiintoisen puheenvuoron, jossa käsiteltiin Ukrainan tilannetta sekä jälleenrakennuksen vaikutuksia Pohjois-Suomeen, piti Heli Siikaluoma Elinkeinoelämän keskusliitosta. Oulun yliopiston kasvatti, Rala:n toimitusjohtajan pestistä Kokkolan Energian toimitusjohtajaksi siirtyvä Kirsi Hautala piti esityksen ”Uskallatko johtaa investointihankkeesi tavoitteisiin arvokartan tietoisilla valinnoilla?”.
Tilaisuuden lopuksi palkittiin YTR:n jäsenistön raadin valitsema Pohjois-Suomen paras rakennusteko koronavuosille 2020-2022 ja vuodelle 2023. Palkinto on jaettu vuodesta 2001 ja edellisten vuosien palkitut löytyvät https://fi.wikipedia.org/wiki/Pohjois-Suomen_paras_rakennusteko.
Vuosien 2020-2022 voittajaksi valittiin Sädehoidon yksikkö OYS Tulevaisuuden sairaala 2030. Raatiin tekivät vaikutuksen teknisesti vaativat massiiviset holvi ja seinärakenteet erikoispainavasta runkoaineesta, onnistunut toiminnallisuus ja vaativat rakennusolosuhteet pienellä tontilla. Vuosien 2020-2022 kunniamaininnan sai Kainua Kainuun uusi sairaala-allianssi Kajaanissa. Kainua on ensimmäinen Suomessa allianssimallilla toteutettu iso sairaalahanke. Lisäksi mainittavaa oli 3d-mallien käyttö myös työmaalla.
Vuoden 2023 voittaja oli Oulun Oikeustalo. Toiminnallisuus oli toteutettu hyvin ja lisäksi akustiikka toimi erinomaisesti. Myös tässä työmaatoteutus oli vaativaa vanhojen perustusten ja ahtaan tontin takia. Kunniamainintoja vuodelle 2023 annettiin kaksi, Norhydro tuotantotilat Rovaniemi ja Oulun Lyseon peruskorjaus. Norhydro vakuutti raadin tate-puolen edustajat ja Lyseon lukion peruskorjaus on arkkitehtoonisesti vaikuttava ja vanhaa erinomaisesti säilyttäen tehty.
Tilaisuuden ohjelma ja valokuvakollaasi löytyy Pohjois-Suomen rakennusklusterin sivuilta:
YTR raatiin kuuluivat tänä vuonna Kalle Miettunen pj (Oulun LVI-yhdistys), Elina Yli-Luukko (RIL Pohjois-Suomi), Jouko Arvola (RIA), Pentti Juutinen (Oulun RKM), Vilma Paakkinen (Oulun Ins.) ja Harri Orajärvi (Oulun LVI-yhdistys).
Mikäli haluat lisätietoja, lähetä sähköpostia Pohjois-Suomen rakennusklusterin ry:n toiminnanjohtaja Elina Yli-Luukolle elina.yli-luukko@rakennusklusteri.fi
Comments