Oulun yliopisto käynnistää syksyllä 2022 kaksi uutta rakennusalan täydennyskoulutusta, jotka tähtäävät raken- nusterveys- ja sisäilma-asiantuntemuksen vahvistamiseen rakennus- ja kiinteistöalalla. Valmentavan koulutuk- sen jälkeen on henkilösertifioinnin vaatimukset täyttävien mahdollista hakea RTA- tai SISA-henkilösertifikaattia. Haku koulutuksiin on avoinna 30.4.2022 saakka.
RTA-henkilösertifiointiin valmentavan koulutuksen tavoitteena on kasvattaa sisäilma- ja rakennusterveysosaamista, jota tarvitaan uudisrakennussuunnittelun ja -urakoinnin lisäksi myös korjausrakentamisessa. RTA voi toimia itsenäisesti ulkopuolisena asiantuntijana kosteus- ja homevaurioiden sekä sisäilmaongelmien tutkimuksissa.
SISA-henkilösertifiointiin valmentava koulutus on RTA-koulutusta suppeampi täydennyskoulutus. SISA on perehtynyt sisäilman epäpuhtauksiin, niiden terveysvaikutuksiin, tutkimiseen ja torjuntaan.
Koulutukset on suunnattu henkilöille, jotka tarvitsevat työssään vahvaa rakennusterveysosaamista. Koulutuksen tuomasta asiantuntemuksesta hyötyvät esimerkiksi kosteus- ja kuntotarkastusten tekijät, sisäilmaongelmien konsultit, rakennuttaja- ja rakennusyhtiöiden ammattilaiset, arkkitehdit ja rakennusalalla toimivat insinöörit, terveystarkastajat, isännöinti- ja huoltoyhtiöissä työskentelevät sekä kiinteistöjen omistajat.
Toteutusaika: RTA-koulutus: 01.08.2022 - 01.03.2024, SISA-koulutus: 01.08.2022 - 31.07.2023 Toteutustapa: Oulun yliopiston RTA- ja SISA-koulutukset on suunniteltu suoritettavaksi työn ohessa. Monimuoto-opinnot koostuvat verkkoluennoista sekä yliopistolla intensiivi- jaksoina suoritettavista laboratoriotöistä. Hinta: RTA-sertifiointiin valmentava koulutus 12500,- (+alv 24%), SISA-sertifiointiin valmentava koulutus 9000,- (+alv 24%) Lisätiedot tarvittaessa: Emmi Alakärppä, emmi.alakarppa@oulu.fi
Comments